sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

VALOA


Rakastan aurinkoa ja kevättä
niin paljon. 

tiistai 26. joulukuuta 2017

JOULU


Ihanaa joululomaa kaikille! Mun joulu meni tosi mukavasti kotona rakkaiden ihmisten kanssa hengaillessa. Käytiin aattona aurinkoisella kävelyllä valkoisessa pakkasilmassa, parempaa säätä olisi tuskin voinut jouluksi toivoa. Syötiin ihania jouluruokia, joista mun suosikkeja on ainakin bataattilaatikko, porkkalaleivät ja rosolli. Leivottiin myös pipareita ja taatelikakkua, syötiin suklaata ja juotiin jouluteetä. Paketoin, annoin ja sain ihania lahjoja, kuuntelin tauotta joululauluja ja tanssin niiden tahtiin. Joulukuusi, takka ja kynttilät toivat valoa ja lämpöä pimeneviin iltoihin, kun istuttiin viltin alla katsomassa jouluisia komedioita. Pelattiin Scrabblea ja ratkottiin arvoituksia. Olin onnellinen ja huoleton. Oli ihana joulu.

Ja vaikka joulu menikin liian nopeasti ja jätti vähän haikean olon, suuntaan innolla kohti piteneviä päiviä, ensi vuotta ja kevätaurinkoa. Aion kuitenkin tehdä vielä lisää laatikoita, syödä jouluruuat loppuun ja nauttia lomasta parhaani mukaan, niin voin  hyvillä mielin palata kouluun, sitten kun sen aika tulee.

Miten sun joulu meni?